Kirjan kunnon luokitus ratkaisee antikvariaatissa hinnan useammin kuin kirjan ikä tai kirjailijan maine. Myyjä, joka tyhjentää perikunnan kirjahyllyä, tai ostaja, joka ihmettelee, miksi kaksi samannäköistä romaania maksavat 4 € ja 60 €, löytää vastauksen lähes aina kunnosta ja painoksesta. Tässä artikkelissa käydään läpi, miten antikvaari arvioi kirjan, mitä kuntoluokat tarkoittavat käytännössä ja miten kunto muuttuu euroiksi.
Kirjan kunnon luokitus käytännössä: viisi porrasta
Suomalaisissa antikvariaateissa ja verkkoportaaleissa näkee usein numeroasteikon K1-K5, jossa suurempi luku tarkoittaa parempaa kuntoa. Kansainvälisessä kaupassa käytetään englanninkielisiä termejä Fine, Very Good, Good, Fair ja Poor. Liikkeiden käytännöt vaihtelevat hieman, mutta portaat menevät suunnilleen näin.
K5 eli erinomainen tarkoittaa lähes uutta kirjaa. Selkä on suora, sivut puhtaat eikä kansissa ole kulumaa. Vanhoissa kirjoissa tällaista kuntoa tulee vastaan harvoin.
K4 eli hyvä on tavallisin luokka laadukkaassa antikvariaatissa. Kirjassa on pientä käytön jälkeä, esimerkiksi hieman hiertyneet kulmat tai vähän haalistunut selkä, mutta ei vaurioita.
K3 eli tyydyttävä on luettu kirja, jossa voi olla nimikirjoitus etulehdellä, lievää kellastumista tai löystynyt sidos. Lukukappaleeksi se käy hyvin, keräilijälle yleensä ei.
K2 ja K1 ovat välttävä ja huono. Niissä voi olla irtosivuja, kosteusvaurioita, alleviivauksia tai puuttuvia karttaliitteitä. Kirja kelpaa näissä luokissa lähinnä tekstinsä vuoksi, ellei kyse ole todellisesta harvinaisuudesta.
Kansipaperi luokitellaan erikseen. Merkintä ”K4, kp K3” tarkoittaa, että kirja on hyvässä kunnossa mutta suojakansi tyydyttävässä.
Mitä antikvaari tarkistaa ensimmäisenä
Kokenut antikvaari ei aloita kansista vaan selästä. Hän avaa kirjan noin 90 asteen kulmaan ja katsoo, pitääkö sidos vai alkavatko vihkot irrota. Löystynyt sidos pudottaa kovakantisen kirjan heti luokan tai kaksi.
Seuraavaksi hän selaa sivut läpi ja haistaa kirjaa. Homeen tai tunkkaisen kellarin tunnistaa nenällä nopeammin kuin silmällä, eikä homeista kirjaa oteta myyntiin, koska home voi levitä hyllyn muihin teoksiin. Ruskeat pilkut eli foxing ovat eri asia: 1800-luvun ja 1900-luvun alun kirjoissa ne kuuluvat paperin luonteeseen, ja ne mainitaan kuvauksessa mutta niitä ei pidetä katastrofina.
Lopuksi tarkistetaan nimiölehti ja painotiedot. Painos ratkaisee usein enemmän kuin mikään yksittäinen kulumajälki. Painosten tunnistamisesta kerrotaan tarkemmin artikkelissa ensipainoksista ja pokkareista.
Miten kunto ja kysyntä muuttuvat hinnaksi
Hinta syntyy kolmesta asiasta: kysynnästä, harvinaisuudesta ja kunnosta. Kunto toimii kertoimena. Jos kysyntää ei ole, erinomainenkaan kunto ei nosta hintaa.
Tavallinen 1990-luvun kotimainen romaani, vaikkapa bestseller, jota painettiin kymmeniä tuhansia kappaleita, maksaa antikvariaatissa kunnosta riippumatta yleensä 2-8 €. Laarikirjat myydään usein 1-3 eurolla. Tällaisissa kirjoissa ero K3:n ja K5:n välillä on muutamia euroja.
Keräiltävissä teoksissa kuva muuttuu. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan (WSOY 1954) ensipainos on hyvä esimerkki. Sitä painettiin paljon, joten huonokuntoinen kappale ilman kansipaperia voi irrota kohtuuhintaan, mutta hyväkuntoisesta kappaleesta siistin kansipaperin kanssa maksetaan moninkertaisesti. Samassa nimikkeessä hinta voi vaihdella kymmenkertaisesti pelkän kunnon vuoksi.
Kansipaperin merkitys korostuu 1900-luvun puolivälin kirjoissa. Keräilijät arvostavat ehjää suojakantta niin paljon, että sen puuttuminen voi pudottaa hinnan puoleen tai alle. Poikkeus on 1800-luvun kirjat, joissa kansipaperia ei yleensä ollut: niissä arvioidaan nahka- tai kangassidoksen kuntoa.
Signeeraus on oma lukunsa. Kirjailijan omistuskirjoitus nostaa arvoa, jos kirjailija on keräilykohde ja omistus on tunnetulle henkilölle tai kiinnostava sisällöltään. Tavallinen omistus ”Pirkolle joululahjaksi 1978” ei nosta mitään ja voi jopa laskea hintaa hieman.
Myytti: vanha kirja on automaattisesti arvokas
Antikvariaattien tiskillä kuulee tämän useammin kuin mitään muuta. Isoäidin 1930-luvun hartauskirjat, 1950-luvun tietosanakirjasarjat ja Valitut Palat -kirjat tuntuvat arvokkailta, koska ne ovat vanhoja ja niitä on säilytetty huolella. Todellisuudessa niitä painettiin valtavia määriä, ja kysyntä on pientä.
Ikä tekee kirjasta arvokkaan vain, jos teosta on säilynyt vähän ja joku haluaa sen. Vuoden 1985 pienpainatteen runokokoelma voi olla arvokkaampi kuin 1910-luvun virsikirja. Jäljellä olevien kappaleiden määrä ja kysyntä ratkaisevat, ikä ei.
Yleisimmät virheet kirjoja myytäessä
Ensimmäinen virhe on kirjojen ”korjaaminen” kotona. Teippi revenneessä kansipaperissa, liimalla kiinnitetty irtosivu tai kumilla hangatut lyijykynämerkinnät heikentävät arvokasta kirjaa enemmän kuin alkuperäinen vaurio. Teippi kellastuu muutamassa vuodessa ja syövyttää paperia. Arvokas kirja kannattaa viedä ammattilaiselle, ja vaihtoehdoista kerrotaan artikkelissa vanhan kirjan sidonnan korjauksesta.
Toinen virhe on olettaa, että verkon pyyntihinnat ovat toteutuneita kauppahintoja. Jos sama kirja on ollut myynnissä 80 eurolla kolme vuotta, hinta kertoo lähinnä siitä, ettei kukaan ole maksanut sitä. Antikvariaatti ostaa kirjoja tyypillisesti noin kolmanneksella tai alle aiotusta myyntihinnasta, koska liikkeen pitää kattaa vuokra, varastointi ja kirjan hyllyssä seisomiseen kuluva aika.
Kolmas virhe on säilyttää kirjoja ennen myyntiä kellarissa tai kylmällä ullakolla. Kosteus ja lämpötilan vaihtelu voivat pudottaa K4-kirjan K2:ksi yhden talven aikana.
UKK
Kannattaako kirjoja puhdistaa ennen kuin vie ne antikvariaattiin?
Pölyn voi pyyhkiä pehmeällä, kuivalla liinalla tai siveltimellä. Märkiä puhdistusaineita, pyyhekumia tai teippiä ei pidä käyttää, sillä ne vahingoittavat paperia ja sidosta ja laskevat kuntoluokkaa.
Miksi antikvariaatti tarjoaa kirjastani vain murto-osan sen myyntihinnasta?
Ostohinta on yleensä noin kolmannes tai vähemmän tulevasta myyntihinnasta. Erotus kattaa liikkeen kulut ja riskin siitä, että kirja voi seistä hyllyssä vuosia. Tavallisista kirjoista antikvariaatti ei välttämättä maksa mitään, mutta voi ottaa ne vastaan lahjoituksena.
Mistä tiedän, onko kirjani harvinainen?
Painotiedot kertovat painoksen ja vuoden. Vertaa niitä antikvariaattiportaalien myynti-ilmoituksiin ja kysy arvio antikvariaatista, joka on erikoistunut juuri tähän aihepiiriin. Jos samaa painosta on myynnissä kymmeniä kappaleita, kirja ei ole harvinainen.
Ennen kuin viet kirjat antikvariaattiin
Lajittele kirjat itse ennen käyntiä. Erottele ensipainokset, signeeratut kappaleet, kansipaperilliset 1900-luvun puolivälin kirjat ja pienpainatteet omaksi pinokseen, ja kerro antikvaarille, että haluat niistä erillisen arvion. Laarikirjat voi tuoda samalla kertaa, mutta niistä ei kannata odottaa juuri mitään.
Arvokkaimmista kirjoista kannattaa pyytää arvio kahdesta eri liikkeestä. Arviot ja hinnat vaihtelevat aidosti erikoistumisen mukaan: sotahistoriaan keskittynyt antikvariaatti Helsingissä voi maksaa harvinaisesta rykmenttihistoriasta enemmän kuin yleisantikvariaatti Tampereella. Lisää siitä, millaisia kirjoja keräilijät etsivät, löytyy artikkelista antikvariaatin aarteista ja keräilypainoksista.